Hammastunturin erämaassa vaeltamassa

  

Hammastunturin erämaa-alue sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuiston ja Lemmenjoen kansallispuiston välissä. (lisää metsähallituksen vastaamista erämaa-alueista)
Termi erämaa kuvannee Hammastunturin aluetta oikein hyvin. On siitä käytetty myös nimitystä ihmisten erämaa, joka ymmärtääkseni tarkoittaa sitä, että aluetta ovat paikalliset käyttäneet ammoisista ajoista alkaen normaalissa elämäntoimissaan: kalastuksessa ja poronhoidossa. Kultaakin sieltä on kaivettu ja kaivetaan edelleen. Mutta joka tapauksessa kyse on erämaasta, en nimittäin 6 päivää kestäneen vaellukseni  aikana nähnyt ainuttakaaan ihmistä (lentokonetta ei lasketa) vaikka matkasin retkeilykauden sesonkin alussa.

Tähän laajaan erämaahan vaeltaja  voi astua sisään kaikista neljästä ilmansuunnasta. Parasta ilmansuuntaa ja lähtöpaikkaa reissun aloittamiseen en osaa sanoa.
Alue on sen verran laaja, että vajaaseen viikon reissuun ei voi mahduttaa kaikkea katsomisen arvoista. niinpä jätin eteläosassa sijaitsevan Ivalojoen laakson kultamaineen ja historioineen kuin myös pohjoisosan mäntymetsät kalaisine järvineen seuraaviin käyntikertoihin. Keskityin nyt alueen keskiosaan. Siihen minulla oli tietty syykin. Edellisellä  (pikaisella) reissulla pari vuotta sitten olin törmännyt laittomaan kullankaivajan leiriin, ja halusin käydä vielä katsomassa onko leiri edelleen siellä. Kävin paikalla vaellukseni viimeisenä päivänä joten palataan asiaan tuonnempana.

Halusin tehdä reissun rengasreittinä eli lähteä autolta ja palata sinne takaisin. Toki viivasuora eteneminen pisteestä A pisteeseen B (esim.  etelästä pohjoiseen) on myös mainio reittivalinta.Tällöin 6 päivässä kerinnee vaeltaa koko alueen halki.



Saavuin Ivaloon illansuussa ajettuani autolla koko päivän. Käännyin hyväkuntoiselle sivutielle, jota olisi ajeltava parikymmentä kilometriä niin olisin erämaan laitamilla. Mieltä riipaisi katsella valtavia puupinoja joiden välistä auto juuri mahtui kulkemaan. Näkyi olevan pinossa myös valtavan kokoisia honkia, jotka olivat jo tyvestä lahon kovertamia. Tuntui, ettei ihmisen ahneudella ole mitään rajaa, kun pitää ikihongatkin muuttaa rahaksi. Ymmärsin, että näkökulmani oli varmasti rajallinen enkä tiedä kaikkia asioihin vaikuttavia tekijöitä.Mutta sen tunsin, että jotain väärää tässä oli. Puupinot jäi taakse ja saavuin perille, olin saapunut Lapin erämaahan.
Pystytin teltan tien sivuun. Kello oli jo paljon ja voin huomata että Lapin yöt olivat vielä elokuussa valoisempia kuin etelässä.

Aamulla pyöräytin noin 17 kiloisen  rinkan selkään. Olin yrittänyt minimoida kantamuksen  painoa ja olihan tuo jäänyt sidettäviin rajoihin. Kirveen olin vaihtanut pieneen taittosahaan, painonsäästö 300g. Kahvijauhot vaihdoin pikakahviin, painonsäästö 400g. Sadehousutkin olin katsonut tarpeettomiksi kun sadetta ei juuri ollut luvassa, säästö 200g. Toisaalta otin virvelin mukaan mitä en ole aikaisemmin kuljetellut, lisäpainoa 500g. Ruokaa oli 6 päiväksi noin 4kg verran.
Lähdin kävelemään innoissani Kuppiskurua pitkin kohti Rautujärven päivätupaa. Enpä pitkälle ehtinyt, kun piti jo vauhtia hiljentää. Lonkat muistuttivat siitä, että 17 kiloakin on siihen tottumattomalle ihan tarpeeksi.
Kunhan ei vain olisi liikaakin.

Sittenhän se tapahtui. Totaalinen suunnasta sekoaminen. Saavuin puron rantaan ja tein virhetulkinnan olettaen sen olevan Kuppiskurun pohjalla kulkevan joen. Lähdin seuraamaan sitä ja suunta olikin noin 90 astetta väärä. Aurinkohan pitää kulkijan automaattisesti suunnasssa silloin kun se on näkyvissä, mutta nyt se oli paksun pilviverhon peitossa. Ehdin kulkea noin varttitunnin kunnes vilkaisin käsigepsiä. Luuli sen menneen rikki, kun se näytti että olin palannut kulkemaan suurinpiirtein lähtöpistettä kohti. Kompassi näytti samoin, että suunta oli etelään kun piti kulkea pohjoiseen. Oliko maan magneettikentässä häiriö?! Voihan olla, että juuri nyt maan navat päättivät vaihtaa paikkaa. Tosiasiat olivat kuitenkin minua vastaan ja täytyi myöntää, että ainut joka tässä on seonnut on minun suuntavaistoni. Mutta olihan tämä taas aikamoinen muistutus siitä, että maastossa suunta menee todella hetkessä sekaisin.

Maasto ei  alkumatkasta ollut erityisen helppokulkuista . Oli pitkää varvikkoa, joka vielä oli aivan märkää.
Jalassa minulla oli uudet Salamonin kengät , goreteksillä vedenpitävyys varmistettu. Näin myyjä ainakin vakuutti. Pitihän ne vettä, ehkä noin tunnin, sitten alkoi tuntua viileän märältä  ja toisen tunnin kuluttua jo vesi litisi kengissä. Eipä siinä mitään, pieni murhehan tuo on. Olinkin kovasti pähkäillyt kenkävalintaa tälle reissulle.
Olin tietoinen siitä, että aidot kumpparit olisivat paras vaihtoehto, mutta ei ne minuun jalkaan istu. Eikä toisaalta kengien kastuminen mitään haittaa kun vielä ei pitäisi olla yöpakkasia. Pakkasellahan märät kengät jäätyisivät yön aikana ja olisivat aamulla vähintääkin vastenmieliset laittaa jalkaan. Uusi hankinta olivat myös säärystimet. Ilmeiseti ne toimivat ainakin puolittain odotusten mukaisesti eli estivät roskien menemisen kengiin ja suojasivat nilkkoja.

Saavuin ensimmäiselle etapille, Rautujärven päivätuvalle. Nyt saisin ansaitun lepotauon ja voisin kuivatella varusteitakin.  Takana 10 kilometriä, johon aikaa meni 6,5 tuntia.
Siitä voisi päätellä ettei maasto nyt ihan helpommasta päästä ollut, olinhan tosin kyllä sekoillut välillä suunnastakin, että se siitä  pohdinnasta sitten. Raututuvalle kyllä pääsee lähemmäksikin autolla toista metsäautotietä pitkin, jos se  reittivalintaan muuten sopii.

Lämmittelin tupaa ja kuivattelin varusteita. Kokeilin uistintakin heitellä muttei järvi ollut anteliaalla päällä.
Tupa oli oikein viihtyisä eikä paikassa muutenkaan ollut moitteen sijaa. Yöksi jääminen tuvan tuntumaan alkoi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kun vielä ilta yhdeksältäkään muita kulkijoita ei näkynyt virittelin makuualustan tuvan leveälle penkille. Miksipä lähteä teltta pystyttämään ulos kun kerran voi jäädä tuvan lämpöön. Eikä nuo kengätkään vielä ihan kuivat olleet, kun niistä päivällä sai vettä ihan kaataa pois. Olisikohan minun kenkiin tullut goretex kalvo väärin päin kun se päästää veden sisään muttei enää ulos?

leppoisa iltahetki tuvassa

Hammastunturin erämaassa tupia ei ole kuin kourallinen ja tämä Rautujärven päivätupa olisi ainut "virallinen" tupa  joka olisi minun suunnitellulla reitilläni. Muita kun virallisia tupia siis olisi vielä tiedossa.

Toisen vaelluspäivän suunnitelmissa oli edetä Hammasjärven Sokerilahdelle ja mahdollisesti siitä vielä kohti Hammastunturia. Ensimmäinen haaste tulisi olemaan Kirakkajoen ylitys. Toki sen voi ylittää patosiltaakin pitkin mutta silloin joutuisi joka tapauksessa kuitenkin ylittämään Ahvenjoen. Joten reittivalinta suorinta reittiä kohti Ahven- ja Kirakkajoen risteystä.                                                            

Ahvenjoen ja Kirakkajoen yhtymäkohta

nuotiopaikka Ahven-ja Kirakkajoen yhtymäkohdan itärannalla

hylätty hella kairassa

hella, jota on erehdytty luulemaan metallinkeräyskontiksi

Miltähän ajalta lie tämä "lämmityslaite/hella" peräisin. Erikoinen "jäänne" kun muita rakennelmia alueella ei ollut tai en ainakaan nähnyt. linkki




Kirakkajoki kohdasta,josta juuri tulin yli

Kirakkajoen ylitystä kotona miettiessä olin arvellut hyväksi paikaksi Ahven-ja Kirakkajoen yhtymäkohdan tuntumassa olevan ison saarekkeen kautta tapahtuvaa ylitystä. Eikä tuo valinta huonolta näyttänyt luonnossakaan. Veden syvyys ei ollut kummoinen, niin että kumpparit jalassa yli olisi päässyt helposti. Minä tulin yli groksit jalassa ja kaksi sauvaa tukea antamassa, mitkä olivatkin tarpeen koska virta oli suhteellisen voimakas ja kivet tietenkin liukkaita.

Onnistuneen ylityksen päätteksi olikin mukava viettää kahvipaussi joen rannalla.

porojen polku

Välillä eteneminen sujui joutuisasti poropolkuja pitkin. Ai mistä tiesin, että ne olivat porojen tekemiä polkuja? Siitä, että ne alkavat yllätäen kuin tyhjästä ja ne päättyvät yhtä mystisesti. Usein ne ovat myös "monikaistaisia", elikkä rinnalla kulkee useita polkuja. Välimatkaa näillä rinnakkaispoluilla on muutamia metrejä. Ilmeisesti poluilla on joskus ruuhkaa!

Hammasjärven Sokerilahden hiekat ovat porojen suosiossa

Hammasjärvelle saavuttuani huomasin, että tänne hiekkarannallehan ne porotkin ovat näköjään olleet matkalla. Ruokatauon jälkeen lähdin kohti Hammastunturia.

Hammastunturi

Hammastunturin silhuettia katsoessa kysymys siitä, että onko Hammastunturi  etuhammas, kulmahammas vai enemminkin poskihammas saanee vastauksen.

Hammasjärvestä laskeva Kirakkajoki

Kirakkajoen vanhaa patoa pitkin joen ylitys käy hetkessä. Pato ei enää ole varsinaisessa käytössään, elikkä sillä ei säännöstellä Hammasjärven vedenkorkeutta.

Patoa joen ylitykseen käyttäessäsi huomiothan että et ole niin heikossa kunnossa että horjahdat jokeen ja murrat luusi.
Tällöin kukaan ei ota vastuuta tapahtuneesta.
Kännykässäkään tuskin on kenttää.
Olet omillasi.

 Lähellä patoa sijaitseen hulppea loma-asunto 

Aittajärven rannassa pistin leirin pystyyn. Tulia en ruvennut väsäämään vaikka reissun ensimmäiset hyttyset tapasinkin täällä, olihan ilta suhteellisen lämmin ja aivan tyynessä. Heittelin viehettä ja muutaman nykäisyn olin havaitsevinani.

Ainakin sain muutaman heinän saaliiksi.

Toinen hyvä leiripaikka on tästä noin puoli kilometriä Hammastunturin suuntaan.

Toisen  vaelluspäivän matkamittariin kertyi 14 km ja aikaa kului 9 tuntia (Sokerilahden ruokatauko vähennetty).

Aamulla ajatukset  ja katse suuntautuvat kohti Hammastunturia, joka olisi tänään tarkoitus käydä huiputtamassa

Hammastunturi Aittajärven rannasta kuvattuna

Veden pinta puroissa oli korkealla, mutta tästäkin selvisin kiviä pitkin loikkimalla. Ylitin puron Hammastunturin tuvan kohdalta. Ylityskohdassa on myös puron rannassa kivikehä valmiina evästaukoa varten.
Kävelen polkua pitkin tuvalle.

Hammastunturin tupa

Hamastunturin tupa on vanha porokämppä ja kiitos niille henkilöille , jotka sitä huoltavat. Tupa sijaitsee keskeisellä paikalla Hammastunturin erämaassa ja minäkin jätin vieraskirjaan viestin  matkareitistä.

Jätän rinkan pihapiiriin ja aloitan matkanteon kohti Hammastunturia. Matkaa huipulle olisi noin 2 kilometriä mutta nousua peräti 280 metriä.

Poroja liikkuu tunturin rinteellä isompikin lauma. Mutta arkoja ovat. Pysähtyvät katsomaan, että mikäs tuo tulija on ja sitten saavat jalat alleen.

Hammastunturin huiputus

Aittajärvi ja Hammasjärvi

kuva Hammastunturilta itään

kuva Hammastunturilta länteen

kuva Hammastunturilta pohjoiseen

Palaan tunturilta alas ja jatkan matkaa suunnitelman mukaan kohti länttä, Appistunturia, jonka tuntumassa sijaitsevat myös  LaVu67 ja Riekkokämppä. Ne eivät myöskään ole Hammastunturin tuvan lailla metsähallituksen ylläpitämiä virallisia tupia. Mutta niissä voi vierailla ja tarpeen tullen yöpyäkin. 

Reittisuunnitelmani aikataulun ja päivämatkat olin tosin laatinut aika tiukaksi, joten tilanteen niin vaatiessa jätän osan lännemistä kohteista tällä kertaa katsomatta. 

Kulvakkojoen ylitykseen täytyi vaihtaa vettähylkivät groksit jalkaan. Pari päivää myöhemmin huomasin,että samaisen joen pääsee muutama kilometri yläjuoksun suunnassa ylittämään kiviä pitkin loikkimalla, sen verran matalampaa siellä on.

Kulvakkojoki

lukittu porokämppä

Vähän matkaa joesta sijaitsee porokämppä. joka ei ole yleisessä käytössä ja edelleen siitä jonkin matkan päässä on kämpän raunio.

Jatkoin matkaa kohti Kulvakkojärveä, joka oli seuraava määränpääni. Sää oli mitä parhain, lämmintä ehkä 15 astetta, ja puolipilvistä eikä ainuttakaan hyttystä kiusana. Koko vaelluksen aikanakaan niitä ei ole näkynyt kuin muutama.
Maastokin oli helppokulkuista tunturiylänköä.

Kulvakkojärven raunio

Saavuin Kulvakkojärvelle vanhan kalamajan  raunion kohdalle.
Päivä oli jo ehtinyt pikälle, joten oli ruokailun aika. Teltallekin löytyi hyvä paikka.
Siinä rannalla istuessa, erämaan täydellisen hiljaisuuden vallitessa kuului yht´äkkiä ilmavirran suhinaa.
En aluksi pystynyt yhdistämään ääntä mihinkään tunnistettavaan. Mutta suhinan syy selvisi kun samalla näin , että neljä joutsenta lensi todella matalalla ylitseni. Erämaassa on niin hiljaista,että lentämisenkin voi kuulla!
Heittelin vielä illalla virveliä ennen yöpuulle painumista ja kalaakin tuli.

Kolmannelle vaelluspäivälle kertyi 7 kilometrin vaellus plus siihen Hammastunturin huiputus 3 km.
Näyttäisi tuollainen 10 km per päivä olevan aika sopiva matka.
Suunniteltu reissu on nyt ajallisesti puolessavälissä ja oikeastaan minun pitäisi jo seuraavana päivänä lähteä paluumatkalle jotteivät päivämatkat tulisi kovin pitkiksi. Jos aikoisin käydä Appistunturilla huomenna niin matkaa kertyisi liki 20 kilometriä edestakaisin. Kova lenkki jopa ilman rinkaa tehtäväksi.

Niinpä aamulla vaihtoehtoja punnitessa päätin tehdä niin,että lähtisin paluumatkalle pikkujärvien Hauki-Kulvakon ja Ahven-Kulvakon kautta koetellen samalla kalaonneani.
Niinpä lähdin kiertämään Kulvakkojärveä länsirannan kautta.

Kulvakkojärvi

Appistunturin suuntaan

Kulvakkojärvi länsirannalta kuvattuna

vesitaso Hauki-Kulvakolla

Olin ennättynyt heitellä viehettä muutaman kerran Hauki-Kulvakossa, kun alkoi kuulua moottorin pärinää ja vesitaso rullasi minua kohti. Oliko tulija kalastuslupien tarkastaja? Kone teki kuitenkin u-käännöksen ja aloitti nousukiihdityksen. Taisivat olla itsekin kalalla, rahamiehiä.
Kone oli jo aamulla kierrellyt taivaalla kun olin vielä Kulvakkojärven rannalla ja oli sitten ilmeisesti laskeutunut tänne.

Hauki-Kulvakko

Hammastunturi

Lähestyin Hammastunturia tällä kertaa lännen suunnasta. Täällä olikin vastassa komeat kalliojyrkänteet.
Laskeuduin kauniiseen Kulvakkojokilaaksoon ja jatkoin patikoimista kohti Hammastunturin tupaa, jonne matkaa vielä olisi noin 3 kilometriä.
Vasen polvi oli alkanut vihoitella päivän aikana ja kipu yltyi niin, että sauvoilla jouduin antamaan kovasti tukea jotta kävely onnistuisi.

Kulvakkojoen kaunis laakso

Kun vastaan tuli mukavan näköinen leiripaikka päätin jäädä siihen yöpymään. Oli turha jatkaa matkaa hammasta purren.

nuotion kivikehä ja sopiva paikka teltalle puun alla

Neljännelle vaelluspäivälle taivalta kertyi noin 8 kilometriä.
Vaellusreittini piirtää karttaan jonkunlaisen kahdeksikon jonka risteyskohdassa Hammastunturin tupa sijaitseen.
Olin nyt kahtenä päivänä vaeltanut Hammastunturin länsipuolella vajaan 20 kilometrin ympyrän ja huomenna lähden kohti autoa toista ympyrää pitkin.  Suunnitelma on mennä Paskaluottumien etäläpuolelta ja leiriytyä jonnekin tunturin tuntumaan seuraavaksi yöksi.

Hammaskurussa virtaavan Hammasjoen alku

Hammaskurun laakso näytti kartassakin aika suoperäiseltä, niin oli luonnossakin, joten päätin taittaa taivaltaa hieman ylempänä  Paskaluottumien rinnettä seuraillen. Suunnaksi otin Jurpuojan puron alkulähteet Paskaluottuman huipun tuntumasta.

Paskaluottumien eteläpuolen alarinteillä on myös kuusikkoa

komeita honkia

Maasto tunturin rinteellä oli suhteellisen helppoa kulkea ja 2,5 tunnin kuluttua olinkin puron töyräällä.
Vaelluksella maastossa, jossa polut eivät ole helpottamassa kulkua etenemisnopeus 2 km/h on jo ihan hyvä saavutus. Päivämatkoja suunnitellessa en tuon enenpää yritäkkään ahnehtia.

Olen jo aikaisenmenkin maininnut kuinka uudet goretex-kalvolla varustetut kengäni eivät pidä vettä.
Joten ei ainaista valitusta vaan nyt valoisat puolet esiin. Kengät istuvat oikein hyvin jalassa eikä hiertymiä ole tullut ja ne ovat myös aika kevyet painoa vain 920g yhteensä (ilman vettä).
 Myös veden lillumiseen kengässä tottuu ja  lämpiäähän se siellä oikein miellyttäväksi. Vesi on myös puhdasta sadevettä, siis tislattua ja vielä goretex-kalvon läpi suodatettua. Niinpä kaiken tämän seurauksena saa heleän puhtaat jalat! Eipä siis valiteta ei!

vanha leiripaikka Jurpuojan länsipenkalla

Jurpuoja lorisee syvällä uomassaan

Polvi oli taas alkanut vihoitella, joten päätin leiriytyä vanhan tulipaikan tuntumaan.
Ruokailun ja lepäilyn jälkeen ajattelin käydä huiputtamassa Paskaluottuman tunturin korkeimman kohdan, Korkianokan, joka kohoaa yli 500 metrin korkeuteen.
Tästä leiristä olisi nousua tosin vain 140 metriä.
Iltapäivän sadekuuron jälkeen aurinko pääsee valaisemaan pilvien lomasta ja luo upeat maisemat esiin. Kipeytyneellä polvellakin nousu onnistuu kun rinka ei ole lisäpainona.




Paskaluottumalle nousemassa

kuva Paskaluottumalta pohjoisen suuntaan

Paskaluottumalta itään on Paalupää

Paskaluottuma on hieno tunturi nimestään huolimatta ja vaihtelevat maisemat avautuvat joka suuntaan.
Hammastunturia en saanut kuvaan, koska pilvet olivat niin alhaalla, ehkä seuraavan kerran.

Viidennelle päivälle vaellettavaa kertyi 8 km plus Paskaluottuman huiputus 4 km.

aamun sarastus ja vaelluksen viimeinen yöpaikka

Viimeisen vaelluspäivän aamuna auringon valo siivilöityi sumuverhon läpi.
Tällekin päivälle oli tiedossa erityinen kohde. Nimittäin laiton kullakaivajan leiri, johon olin törmännyt edellisen kerran Paalupäällä käydessäni vuonna 2011. Minua kiinnosti käydä katsomassa
oliko leiri vielä rumentamassa erämaata. Ja olihan se siellä.
Joku viisas on sanonut, että ahneus pyörittää ihmisten maailmaa. Ja tämän näköinen on tulos!
Rahat pois ja jäljet vain jää. Tämä on kaivostoimintaa.

unohtunut leiri, Paskaleiri

Kuudennelle vaelluspäivällä kertyi 8 kilometriä patikoitavaa ja olin autolla jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Nyt tekisi sauna hyvää. Ja sellainenhan löytyikin Kiilopäältä, ja vieläpä savusauna ja virkistävä uinti joessa (lue; erittäin kylmässä). Ja sitten vielä uudestaan löylyyn!

Tarpeellisia ja vähemmän tarpeellisia linkkejä:

http://www.luontoon.fi/hammastunturi

Hammaskairan kämpät,tuvat ja rauniot: patikka.net

Hammastunturin pohjoispuolella olevat "kämpät" ja rauniot kartassa: http://www.patikka.net/Tupaluettelot/hammastunturi/tuvat/vuorhavaaran-erotus.htm

Vaelluskertomus Hammastunturissa: http://www.outa.fi/joomla3/?option=com_content&view=article&id=327:metsiae-ja-jaerviae-hammastunturin-eraemaassa&catid=50:retkiae-ja-reissuja&Itemid=65

Harrin vaelluksia Hammastunturissa: http://www.vaellusnet.com/kuva/thumbnails.php?album=90

Kanna kirveen sijaan oksasahaa kehottaa http://www.harmaasusi.com/ohje.html