Tervetuloa katsomaan kuvia ja lukemaan retkistäni luontoon.
Sivun amatöörimäisestä toteutuksesta huolimatta toivon siitä olevan apua luonnossa liikkuville ja retkikohteita etsiville
Kommentit, palaute ja kysymykset ovat tervetulleita.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Tuntureilla vaeltamassa

Mikä vaelluskohde kyseessä?


Hankkimieni ennakkotietojen perusteella se on vaeltajien eräs ykköskohde Suomessa (tiedot hankittu googlen avustuksella).
Alue on tarpeeksi laaja, jotta se olisi rauhallinen erämaa. Maasto on pääosin helppokulkuista tunturiylänköä, kunhan vaan pahimmat suot ja lötteiköt kiertelee. Näköaloja ja katseltavaa rittää lukuisilla tuntureilla ja jokilaaksoissa. Valmiita rakennelmia, kuten autiotupia, laavuja ja niiden välisiä polkuja ei juurikaan ole.
Vanhoilla lapinkävijöillä on varmaan alueesta jo muutama ehdotus mielessä!

Se on Muotkan erämaa. Tiedossa siis täydellinen vaellusnautinto!
Ai niin, tietenkin kun kyse on liikkumisesta ulkona säiden armoilla kaikki voi myös mennä pieleen.
Voi olla piiskaavaa sadetta, tai piinaavat hyttysparvet voivat viedä ilon vaelluksesta tai jokin haaveri voi kohdata  matkalla.

Muotkatunturin erämaan pohjoisosa on tunturiylänköä, josta välillä laskeudutaan Kielajoen  lukuisten latvahaarojen jokilaaksoihin. Kartasta katsottuna Kielajoen haarat näyttävät aivan puretun köyden (tässä tapauksessa suopungin) säikeiltä, jotka viuhkamaisesti levittäytyvät erämaahan. Suunniteltu reittini ylittää peräti 5-6 kertaa Kielajoen latvat! (kiela= poroerotuksessa käytetyssä suopungissa oleva lenkkimäinen osa, jonka läpi naru pääsee juoksemaan)
Tämä on hyvä pitää mielessä, jos nimittäin sattuu eksymään ja vielä hukkaa kaikki suunnistusvälineensä. niin seuraa vain ensimmäistä pikku puroa ja kun riittävän monta päivää tarpoo erämaassa niin pakosta tulee Karigasniemeen johtavalle maantielle! Tosin minulla on purojen seuraamisesta entuudestaan vain huonoja kokemuksia, koskapa ne ovat yleensä houkutelleet minut aivan vääriin suuntiin. Joten pidän tämän pelastussuunnitelman vain ajatusleikkinä.

Tutkailin karttaa vielä tarkemmin sillä silmällä, että tekikö Kielajoki jonkin lenkin mistä se olisi saanut nimensä. Ja totta tosiaan hämmästyksekseni löysin joesta täydellisen lenkin! Ratnojohka joki laskee pohjoiseen ja Tobiasoja etelään ja niillä on yhteinen lähtöpaikka Ceavrajohoaivitunturin rinteessä. Molemmat joet ovat Kielajoen haaroja eli muodostuu soikio tai sydämenmuotoinen lenkki jonka läpimitta on noin 10 kilometriä. Todella erikoista, miten se on mahdollista!
Kyllä saamelaisilla on ollut hyvä paikallistuntemus kun ovat joen joskus nimenneet!



Vaellussuunnitelma


Tarkoituksena olisi tehdä siis alle viikon mittainen vaellusreissu Ylä-Lapin tunturialueella.
Muotkan erämaa-alue valikoitui kohteeksi lähinnä sen saamien positiivisten kommenttien johdosta.
Koska en ole mikään suorittajatyyppi, ikä ja kunto asettavat rajoituksensa, niin reitin pitäisi olla suhteellisen helppo. Tunturit sijaitsevat enimmäkseen alueen pohjoisosissa, Kaamasesta Karigasniemelle johtavan tien etäläpuolella. Tien pohjoispuolella on Kevon kansallispuisto. Reittisuunnitelmaksi hahmottui U:n muotoinen lenkki: lähtöpiste "Destian soramontulta" ja päätepiste  tunturikylä Muotkanruoktu. Matkaa kertyisi kartan mukaan jonkin verran yli 60 kilometriä ja sen lisäksi joitain tuntureiden huiputuksia  edestakaisin kävellen. Kun keskimääräiseksi päivämatkaksi poluttomassa maastossa arvioin vaatimattomat 10 kilometriä, niin 6 päivää reissuun riittäneen. Vaelluksen  keston arvioinnilla on ainakin siinä mielessä merkitystä, että tietää kuinka moneksi päiväksi ruokaa pakkaa mukaan!

Muotkan vaellus 24. - 29. elokuuta


Ensimmäisenä vaelluspäivänä olin hereillä jo auringon nousun aikoihin. Olin yöpynyt nukkumalla auton etupenkillä makuupussiin kääriytyneenä lähellä soramonttua. Teltaa en ollut viitsynyt pystyttää, koska ilta oli paikalle saavuttaessa kääntynyt jo yöksi. Yllättävän hyvin yö meni tuossakin majoitteessa.


Aamupalaa nauttiessani aurinko hivuttautui esiin.
Voisiko vaellusta paremmin aloittaa!




Muutaman kilometrin patikoituani pitkin mönkijäuraa saavuin Karigasjoelle. Kuinkas siitä yli, pitäisikö jo tässä riisua kengät? Vettä täällä Ylä-Lapissa oli satanut viime aikoina runsaasti, joten varmaankin sitä olisi jokaisessa purossa ja joessa ihan riittämiin. Hetken pähkäilyn ja yhden lisäkiven aennettuani entisten jatkoksi pääsin yli kengiä kastelematta.


Mihinkähän noista tuntureista matka mahtaa jatkua?


tuntureita joka puolella

Aluksi matka jatkui tuota mönkijäuraa pitkin loivasti nousten ja maasto muuttui tunturiylänköksi.
Tavoitteena olisi päästä Jeagaloaivijärvelle lounaalle. Matkaa sinne soramontulta tulisi vähän yli 10 kilometriä. Välillä otin rinkan pois selästä ja mussuttelin mähkinöitä ja rusinoita. Mönkijäura loppui vetiseen paikkaan tai en sitä ainakaan enää etsinyt ja siirryin kulkemaan kuivempaa reittiä loivasti nousevan tunturin kuvetta.
Puolenpäivän aikoihin  tunturijärvi Jeageloaivi tuli näkyviin. Aikaa matkaan meni 5 tuntia, elikkä tuo matkanopeus 2 kilometriä tunnissa näytti taas pitävän paikkansa.


Jeageloaivi tunturijärvi


Jeageloaivijärven itäpään "telttapaikkoja"





Jeageloaivijärvi kuvattuna etelänpuolelta


Talsin järveltä noin kilometrin kahden tunturin välissä olevalle lammelle, jonka olin ajatellut soveltuvan ensimmäisen yön leiripaikaksi. Ja kyllähän sieltä tasainen paikka teltalle löytyikin.




Kävin vielä iltapäivällä ja illalla huiputtamassa nämä tunturit. Nousua tuntureille ei ollut kuin noin 50 metriä, koskapa telttapaikka oli jo korkealla näiden tuntureiden välissä.


Jeageloaivilta lounaaseen kuvattuna


kuvattu Duolba Jeageloaivilta 



Voisi kai sanoa,että olen Muotkatuntureiden ytimessä, koska vaikka jokainen "nyppylä" on erikseen nimetty noilla saamenkielisillä nimillä, niin kartassa nillä on yhteisnimitys Muotkatunturit.
Tuntureita riittää kilometrejä ja taas kilometrejä joka suuntaan. Ne ovat muodoltaan loivapiirteisijä, joten suhteellisen helposti kavuttavia vaikka rinkka selässä.

Toisen päivän aamu valkeni ei niin lämpimänä johtuen varmaankin  navakasta tuulesta, joka vielä tulisi olemaan vastainen suunnistaessani johti Avzegasoaivin 540 metrin korkeuteen kohoavaa huippua. Siispä huppua tiukemmalle ja hiihtohanskat käteen!




Kun  liikut luonnossa sinulla on kaikki aistit käytössä. Tässä tapauksessa tuuli käy paljaille ihoalueille ja vedät huppua tiukemmalle ja rankassa nousussa rinkka painaa ja lonkkiin sattuu.



Näköaistisi välittää aivoihisi kuvan kauniista ja mielenkiintoisesta maisemasta. Kävelet hetken ja olet maisemassa "sisässä".

Kas  näin! ( paitsi, että tämä on virtuaalista).



Ja menet edelleen syvemmälle kaikki aistisi terästäytyneenä! Kuulet puron solisevan edessäsi.



Ja lähemmäksi



Katseesi kiertää mutkittelevaa jokea ja puntaroi sitä. Missä olisi sopiva ylityskohta. Ehkäpä tuon kiven kautta?

Nirvajoen yläjuoksua


 Edellä yritin kuvata kuinka luonnossa liikkuminen herättää aistit ja mielen!
Liekkö siinä yksi syy miksi mieli aina halajaa näihin tuskan ja riemun kokemuksiin.

Tämän vähän filosofisenkin pohdiskelun jälkeen palataan taas faktoihin, eli matka jatkuu nousemalla noin 180 m ylöspäin  Avzegasoaiville. Joelta katsottuna alkumatkan nousu näyttää jyrkältä mutta siitäkin löytyi ihan hyvin kuljettava kohta. Nousin hissukseen tunturia ylöspäin ja löysin niin sanotun Muotkan postipolun. Tähän "postipolku taruun" palaan tuonnempana. Polkua pitkin pääsisi Stuorraäytsin laaksoon mutta minä ajattelin painua laakson länsipäähän suoraan Avzegasoaivi tunturin yli.


"postipolku" Muotkatuntureilla 


kuva Avzegasoaivilta Stuorräytsin laakson suuntaan


Avzegasoaivin laella kävi melkoinen tuuli, joten jatkoin matkaa pikemmiten kohti Stuorraäytsin laaksoa ja sen länsipäässä sijaitsevaa autiotupaa.

Stuorraäytsin laakson länsipää näkyvissä






Stuorraäytsin autiotupa


Puolenpäivän jälkeen saavuin Stuorraäytsin autiotuvalle. Tuvan vedenottopaikka ei ole kovinkaan houkuttelevan näköinen, joten käyn vettä laakson ensimmäisestä lammesta. Matkaa sinne kertyy edestakasin 1,5  kilometriä, joten jos tuvalle on tulossa laaksoa pitkin niin kannattaa ottaa vettä jo tullessa mukaan. Päivä oli jo pitkällä iltapäivässä kun pääsin syömään lounasta ja söinkin oikein energiatankkauksen; pussipastan josta olisi riittänyt vaikka neljälle.
Tarkoitus olisi tämän päivän aikana vielä edetä Stuorraäytsin laaksoa kohti itää noin 5  kilometriä ja leiriytyä johonkin sopivaan kohtaan.
Pakkaushommia toimittaessani tuvan takaseinältä alkoi kuulua äänekästä rapinaa. Hiippailin ulos ja tuvan alla näytti asustavan vikkeläliikkeinen olio. Autiotuvissahan harvoin ihan yksin on!


Jos Stuorraäytsin tuvassa kuulet ääniä, niin syypää saattaa olla tämä asukas.

Aamuinen navakka tuuli ei tuntunut enää laaksossa mutta muutaman kilometrin käveltyäni sadekuuro tuli päälle. Etsin rinkan sadesuojaa sen päällystaskusta mutta en sitä löytynyt. Olinko laittanut sen väärään paikkaan?  Sade jo painoi päälle joten tein väliaikaisen sadesuojan rinkkaan teltan maavaatteesta ja kiinnitin sen narulla. Sadetta ei kaikkineen tullut kovinkaan paljon, sen verra vain että housun lahkeet ja vanha vettä pitämätön vaellustakki kostuivat. Ne varmaankin kuivaisivat päällä kävellessä.


Stuorraäytsin laakso 




Stuorraäytsin noin 10  kilometriä pitkän laakson pohjalla on 6 lammen ketju. Katselen olisiko teltalle sopivaa pystytyspaikkaa  kuudennen lammen rannalla. Mielestäni löydän kuitenkin vähän tasaisemman paikan poroaidan ja etelästä tulevan puron välimaastosta. Huommenna jatkaisin matkaa puron vartta kohti etelää.
Pystytin teltan ja kömmin sinne väsyneenä makoilemaan. Päivä oli aika rankka ja kahden ensimmäisen päivän saldona jalat tuntuivat olevan hapoilla. Eikä sitä rinkan sadesuojaa löytynyt koko repusta, perhana! Se varmaankin oli vierähtänyt tuvan laverin alle kun rinkka oli auki ja kaatui. Tuvalle olisi matkaa edestakaisin yli 10 kilometriä. Olisiko viisainta muuttaa suunnitelmaa ja palata takaisin autolle? Ei nyt sentään, kyllä tuo teltan maavaate varmaankin toimiin riittävän hyvin rinkan suojana. Sadettakaan ei olllut luvattu loppuvaellukselle kuin yhdeksi päiväksi vähän.

Kolmannen vaelluspäivän aamuna aurinko paistoi ja ilma oli suhteellisen lämmin, ehkä 10 asteen paikkeilla. Eilinen jalkojen uupuminen ja rinkan sadesuojan hukkaaminen eivät enää vaivanneet mieltä ja päätin jatkaa vaellusta kohti etelää pitkin postipolkua. Tämä "Muotkan postipolkuhan" on toisaalta tarua ja toisaalta totta. Nimittäin polku on todella olemassa mutta ei siellä mitään varsinaista postia ole kuljetettu  ( todistaa https://avisuora.wordpress.com/2015/10/07/muotkan-postipolkua-ei-ollut/ ) vaan se on 60-luvulla maastoon merkitty retkeilypolku.

Ennenkuin lähden päivän taipaleelle nousen korkealle joen töyräälle Stuorraäytsin laakson maisemia ihailemaan. Ei hullummat!


Storraäytsin laakso


Lähden seuraamaan puroa etelän suuntaan. Postipolku pitäisi kulkea sen rannassa mutta hukkaan sen muihin porojen tekemiin polkuihin. Jatkan suunnistamalla kohti etelää ja ajattelen yhyttäväni polun viimeistään Ratnojohka joella. Tämän päivän aikana purojen ylityksiä on odotettavissa useampia. Ne kaikki ovat Kielajoen sivuhaaroja.

 




Sää on hyvä ja matka taittuu joutuisasti helpossa maastossa.
Ratnojohka joelle saavun puoliltapäivin sopivasti lounasaikaan.




Ruokailun ja joen ylityksen jälkeen matka jatkuu postipolkua pitkin. 




Aluksi postipolkua on ihan mukava kulkea. Mutta, mutta, se onkin täällä tunturissa aika kulunut ja kivikkoinen mikä vaikeuttaa kävelyä. Monessa kohtaa rinnalle on tullutkin toinen polku! Ei hyvä!
Joten loppupäätelmänä on  EI merkityille poluille tuntureissa.







Saavun lopulta Kielajoelle. Yllätyksekseni se on aika vuolas ja syvä. Sauvalla veden syvyyttä mittaillessa se osoittautuu yltävän reiden puoleenväliin. Lisäksi pohjassa on todella isoja kiviä.
Joen ylitys alkaa arveluttaa. Housut ainakin täytyisi heittää pois. Ja entäs jos kaatuisin ja joutuisin heittämään rinkan pois selästä. Sehän menisi virran mukana sen verran voimakas se oli! Tässä vaiheessa matkaa takaisin kääntyminen tuntui vaikealta päätökseltä,
Kehittelin suunnitelman: kaikki vaatteet rinkkaan vesitiiviisti pakkattuina. Päälle vain t-paita, bokserit ja groksit, Lisäksi sidoin narun rinkaan ja toisen pään kiinni vaellussauvaan siltä varalta, että jos rinkka karkaisi virran mukana, niin roikkuisi se ainakin sauvassa kiinni ja olisi ehkä helpommin tavoitettavissa. Muutenhan joutuisin metsästämään sitä pitkin Kielajoen vartta, ehkä useita päiviä, kunnes saapuisin Karigasniemen tielle. Olisi se näky; vaeltaja grokseissa pelkkä t-paita ja bokserit päällä ja kintut verillä risujen raapimina. Hölmöilevän etelänmiehen maine ainakin kasvaisi!
Toinen osa suunnitelmaa oli, että ylittäisin joen yksi haara kerrallaan, olisihan näin ainakin vettä vähemmän. Kokeilin veden korkeutta vielä muutamasta paikasta ja löysin kohdan jossa veden syvyys näytti vähäisemmältä. Minulla oli kaksi vaellussauvaa mukana ja niistä tukea ottaen ja jokainen askel rauhallisesti edeten pääsin yli ilman kommervenkkejä. Sitten yli vielä toisesta jokihaarasta. Se olikin helppo tuohon ensimmäiseen verrattuna.


Kielajoen latvahaaroja


Kielajoen ylityskohta, vettä yli polveen




Adrenaliinit nostattavan joen ylityksen jälkeen pääsin pystyttämään leiriä joen rannalle upealle paikalle. Parasta telttapaikkaa pääsi oikein valisemaan hyvistä paikoista. Jos joen ylitys oli ollut yllätys  oli niitä tälle illalle vielä toinenkin. Tein ruokaa ja minulla oli minitrangian ympärillä foliosta tehty tuulensuoja. Kun trangian sammutuksen aika koitti niimpä se ei suostunutkaan sammumaan vaikka painoin sammutinta tiukasti alaspäin. En ymmärrä mistä tuli sai happea mutta  hyvin se paloi! Teen usein ruokaa myös teltan pienessä absidissa. Jos siellä kävisi näin olisi teltan kangas syttymisvaarassa. Hetken kuluttua lorautin vettä trangian päälle. Se näytti auttavan ja tuli sammui. Jatkossa en pitänyt teltan sisällä tuulensuojaa ja laitoin jo varalta tilkan vettä trangian oman alumiinisen tuulensuojan pohjalle jäähdyttämään polttoainetta. Oletan nimittäin, että polttoneste kuumeni niin paljon että se höyrystyi voimakkaasti ja paloi sitten polttimen ulkopuolella.
Säikäytti aika tavalla!






Neljäs päivä alkoi tihkusateella. Se olikin vähän odotettavissa. Jo ennen reissun alkua katsomissani sääennusteissa  oli luvattu mahdollisesti heikkoa sadetta. Makoilen teltassa ja puntaroin vaihtoehtoja.  Tälle päivälle olin suunnitellut kaksi vaihtoehtoista reittiä. Jos sää selkenisi menisin ensisijaisesti edelleen postipolkua pitkin Piekanaäytsin läpi. Kävisin sitten huiputtamassa ilman rinkkaa Muotkan erämaan korkeimman 590  metriin kohoava Kuarvikozzan. Tunturin huiputuksessa sumuisessa tihkusateessa ei kuitenkaan ollut mieltä, joten menen kakkosvaihtoehdon mukaan kohti itää Peltojärveä kohti. Kun sade klo 9 jälkeen näytti taukoavan jätin tämän kauniin joenrannan ja menen nenäni osoittamaan suuntaan. No oikeasti minulla on kyllä gepsissä koordinaatit noin 4 kilometrin päähän mutta maasto on paikoin sellaista, että tosiaan mitää vähän kierrellä ja katsoa mistä menee.


Ylemmän Honkavuoman ylitys kaatuneen puun kautta. Kestääköhän?



Tuulinen ja tihkusateinen sää jatkui enkä viitsinyt pysähtyä pidemmälle tauolle. Karttaakaan en vaivautunut kaivamaan rinkasta kastumaan ja osittain sen  seurauksena päädyin loikkimaan suolle. Pitänee panna karttalaukku hankintaan, sellainen kaulassa roikkuva, jotta kartta olisi helposti saatavilla.
Karttana minulla oli Muotkatuntureiden ulkoilukartta 1:50 000. Sehän on kaksipuoleinen ja valtavan iso, pienen pöydän kokoinen. Olin leikannut kotona siitä alaosan, noin kolmanneksen pois tarpeettomana. Kartat päällystän vielä kontaktimuovilla kestävyyden parantamiseksi.

Kello on melkein 15 kun saavun Alemman  Honkavuoman latvoille. Olin kartasta katsonut, että se soveltuisi yöpaikaksi. Ainakin se olisi sopivasti reitin varrella ja siellä olisi vettä saatavilla. Sattumoisin  vielä huomasin puron, joka juoksi Peltoaivin rinteessä. Se sai alkunsa lähteestä, joten sen parempaa vesipaikkaa ei voinut olla. Puro on niin vaatimaton, ettei sitä ole merkitty karttaan.




Lähde Peltoaivin rinteessä.

Viides päivä alkoi nousulla Peltotunturille. Ensimmäiselle huipulle ei ollutkaan pitkä matka sen verran korkealla oli yöleiri sijainnut.




kuva Peltoaivilta etelään päin

Näkymät kameraan talletettuani jatkan matkaa seuraavalle huipulle. Pari kilometriä käveltyäni saavun Peltoaivin korkeimmalle huipulle, joka kohoaa yli 560  metrin korkeuteen. Sieltä jatkan matkaa kohti Peltojokea ja Muotkan ruoktua.

Peltoaivin huipulta kuvattu kohti etelää


laskeutumassa Peltoaivin huipulta


Porot oli makuilla kallionsuojassa. Anteeksi häiriö!


Lounaspaikka, kuin keidas erämaassa.


Lapissa on avaraa. Peltotunturiakin riittää kävellä noin 8 kilometriä. Minä patikoin siitä n. 5 kilometrin siivun ja lounaspaikka alkoi jo näkyä lammen rannalla.
Sinne päästyäni pystytän teltan. En tavallisesti tee sitä kesken päivämatkan, mutta sää on tuulinen ja vähän kolean oloinen. Lisäksi saattaisi vielä sadettakin ropsauttaa. Teltassa on hyvä makoilla ja nauttia olosta.
Melkein neljä tuntia siinä taisi siestaa vierähtää. Nyt pitäisi osautua Peltojoen varteen ja seurailla polkua kohti reissun päätepistettä Muotkan Ruoktua. Sinne olisi matkaa varmaankin 13 kilometriä, joten yhden telttayön tulen vielä viettämään.
Nyt pitäisi löytää se Lahtisen kämppä. Yksityishenkilön vuonna 1949 rakentama tupa. Kumpa en vain painelisi siitä vahingossa ohi. Mutta siinähän se on. Polku johdatti suoraan sen pihapiiriin.
Istuskelen tuvassa ja fiilistelen. Nettijuttujen perusteella se on niin pieni, ettei siellä mahdu yöpymään. Pötypuhetta! Heittäydyn pitkäkseni leveälle penkille. Kyllä koko 170 cm pitkä varteni sopii aivan suoraksi!

Lahtisen residenssi


Lahtisen kämppään mahtuu sittenkin pitkäkseen.


Joku yhdistys pitää huolta tuvasta. Heille suurkiitos tälläisen retkeilyhistorian säilyttämisen johdosta!

Kämpän pihapiirinkin olisi teltan saanut mainiosti pystytettyä mutta ajattelin mennä vielä jokivartta eteenpäin olihan oikein hyvä ilma kävellä.
Lahtisen historiikki


Kuudennelle ja viimeiselle vaelluspäivälle jäi käveltävää vain noin 8 kilometriä.
Herään aamulla hyvissä ajoin, jotta ehtisin tunturikylä Muotkan ruoktuun puolen päivän tietämissä. Ehtisin sitten vaikka syödä ennen iltapäivällä kulkevaa bussia, jolla olisi tarkoitus mennä tuo yli 30 kilometrin matka kohti Karigasniemeä ja parkkipaikkaa, jonne olin autoni jättänyt.
Peltojokivartta on mukava kävellä aurinkoisessa säässä. Hyttysistäkään ei ole ollut koko reissulla kiusaa. Jeageloaivi tunturi olisi mahdollista käydä huiputtamassa, sinne erkanee polku Peltojoen varren polulta. Tämä tunturi on tietenkin tyystin toinen kuin alkumatkani Jeageloaivi ja samanniminen järvi. Jätän tämän tunturin nyt kuitenkin väliin. Onhan noita jo nähty viiden edellisen päivän aikana.
Hämmästyin, kun suuria ja upeita mäntyjä alkoi ilmestyä tuon tuostaan polun varressa. En ollut moisia nähnyt koko reissun aikana! Näihin maisemiin kannattaa palata uudelleen.




Suuria ikihonkia Peltojoen varressa.




linkkejä: Muotkan kämpät ja kammit

sanastoa http://www.tunturisusi.com/lappi/index.htm mukaan:

kiela = poronsarvesta tehty rengas, jonka läpi suopunki heitettäessä juoksee tehden silmukan

muotka, muötki = kapea, vesistöjen välinen vetokannas, jonka yli vene vedetään

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti