Tervetuloa katsomaan kuvia ja lukemaan retkistäni luontoon.
Sivun amatöörimäisestä toteutuksesta huolimatta toivon siitä olevan apua luonnossa liikkuville ja retkikohteita etsiville
Kommentit, palaute ja kysymykset ovat tervetulleita.

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Pyrähdys Hossassa, osa I

Hossa valikoitui tämän kesän reissukohteeksi. Alunperin pitemmäksi reissuksi ajateltu matka supistui  vajaaseen 2 vuorokauden käyntiin mutta näin Juhannuksen alusviikolla aikaa oli rajallisesti käytettävissä.
Hossan kansallispuisto on siinä suhteessa mainio kohde, että siellä voi valita lyhyistä lenkeistä ja niitä yhdistelemäällä voi toisaalta tehdä pitemmänkin vaelluksen.

Kokalmuksen kerros

Kokalmuksen kerros on 14 km pitkä järviä kiertävä ympyrälenkki. Ajoin autolla Hossaislammen pysäköintipaikalle, jonne Hossan luontokeskuksesta on matkaa noin 6 kilometriä. Tämän kansallispuiston erityispiirrehän on , että autoteitä ja parkkipaikkoja on puiston sisällä, joten tarpeen mukaan eri kohteiden välillä siirtymiä voi tehdä myös moottoriajoneuvolla.
Kello oli jo noin kolme iltapäivällä kun pääsin matkaan. Reitin varrella on lukuisia laavuja ja tulentekopaikkoja ja autiotupakin löytyy, joten levähdys ja ruokailupaikoista ei olisi pulaa.




Metsähallituksen ylläpitämät taukopaikat ja tuvat eivät onneksi ole kaikki samanlaisia, joten niistä voi löytää hauskojakin yllätyksiä. Kuten tämä lato tyyppinen suoja vaeltajille.

täällä voisi vaikka yöpyä


tämä suoja on tarkoitettu poroille




Kokalmuksen kierros menee kauniissa järvimaisemissa ja on helppokulkuista kangasmaastoa.


Ala-Valkeaisen autiotupa








Autiotuvallakaan ei muita kulkijoita näkynyt, vain yksi kesäasukas hoivasi perhettään rantakaislikossa. Ainakaan tähän aikaan vuodesta täällä ei ole paljonkaan muita ihmisiä. Ainoastaan yksi lapsiperhe tuli vastaan.

Illalla saavuin Muikkupuron laavulle, jossa oli tarkoitus viettää seuraava yö.
Asetuinkin jo yöpuulle laavuun muttei nukkumisesta mitään tullut kun pussissa oli liian lämmin. Sitä oli pakko pitää kiinni suljettuna koska hyttysiä oli niin paljon. Niinpä pystytin teltan ja sain näin hyttysiltä olla rauhassa.




Hyvin nukutun yön jälkeen palasin aamulla autolle , jonne oli matkaa alle 2 kilometriä.
Tämän päivän reissu jatkuu osassa Hossa II

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti